
Ottelut ja tulokset 2011-2012
12.2. Kaarinan turnaus
Kaarinan turnauksessa vastaan asettui jo kertaalleen kohdatut Raholan Pyrkivä ja Rauma Basket.
Ensin vastassa oli Rahola.
1.jakso: Peli oli molemmilta joukkueilta ensi minuutit hermostunutta peliä ja taisaisissa merkeissä mentiin aina tilanteeseen 5-5- asti kunnes Lieto sai oman pelinsä kulkemaan ja sai näin olen pelin hallinnan itselleen. Erä Liedolle 17-7
2.jakso: Peli pysyi edelleen Liedon hallinnassa ja näin olleen ero vastustajaan venyi jakson loppuun mennessä jo 21 pisteeseen. Tilanne tauolla 40-19.
3-4 jakso: kaksi viimeistä jaksoa sitten hieman jo lepuuteltiin avain pelaajia seuraavaa ottelua silmällä pitäen, joten peli tasoittui mutta ero pysyi samana. Ja vielä kun vain seitsemällä pelaajalla liikkeellä olleista Raholalaisista kaksi otti neljännellä jaksolla viidennet virheensä niin ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Kolmas jakso 14-8 ja neljäs lipsahti Raholalle 10-12. Koko ottelu Liedolle numeroin 64-39.
Pisteet:
Mikael 21
Joonas 12
Ossi 10
Elias 6
Niko 5
Erkka 4
Konsta 4
Samuli 2
Toisena vastaan tuli Rauma.
1.jakso: Jakso oli kaiken kaikkiaan tasaista vääntämistä puolin jos toisin, alussa Lieto pääsi suht nopeasti 5. pisteen johtoon mutta erän lopussa Rauma sai peliänsä hieman kulkemaan ja tuli tasoihin. Liedon 16 pisteestä Mikael teki 10.
2.Jakso: Jakson alussa Liedon puolustus alkoi toimimaan ja saatiinkin 9 pisteen ero, jossa pysyttiinkin pitkään. Rauma ei onnistunut korin teossa, mutta valitettavasti ei siinä onnistuttu enää mekään, hyvistä paikoista huolimatta. Ja kun Liedolle ei kelvannut eron kasvattaminen niin Rauma pääsi taas mukaan peliin, muutama nopea hyökkäys onnistuneesti päätökseen ja erätauolle mentiin Liedon 3.pisteen johdossa.
3.jakso: sama meininki jatkui kuin edellisissäkin jaksoissa, tosin tällä jaksolla Raumalaiset pääsivät ensimmäistä kertaa johtoasemaankin. Aikalisän jälkeen saatiin peliin sen verran ryhtiä että jakson lopussa tilanne oli tasan.
4.jakso: jakso oli tasaista vääntämistä ihan loppuun asti, edelleen pallo laitettiin hyvistä paikoista ohi, mutta niin onneksi teki vastustajakin. Loppu huipennukseksi kun Lieto johti peliä 4 pisteellä, niin tehtiin muutama käsittämätön kohellus mutta tällä kertaa oltiin hieman onnekkaitakin että Raumalaiset eivät saaneet kuin yhden korin tehtyä ja näin voitto meille pistein 59-57. Peli ei ollut kyllä kovinkaan lähellä kauden parasta pelaamista mutta mikä tärkeintä voitto tuli ja näin ollen jatketaan edelleen ilman tappioita.
Pisteet:
Mikael 28
Joonas 12
Elias 6
Konsta 4
Ossi 4
Niko 3
Erkka 2
Seuraava turnaus pojilla on 3.3. Porissa, siellä vastaan tulevat NoKo ja Ura Basket.
13.2.2012 JM
Liedon C-poikien ylemmän loppusarjan toinen turnaus pelattiin jo tällä kaudella tutuksi tulleessa Forssassa. Aamupelissä vastaan asteli kotijoukkue FoKoPo, jossa oli kourallinen 1-divarin joukkueessa pelaavia vahvistuksia . Näin koripalloliitto suosii isoja seuroja ja pelaajia saa ottaa vahvistukseksi vaikka ikäluokkinsa ylemmistä sarjoista! Forssalla oli alkusarjassasarjassa 2 joukkuetta ja kummassakin pelissä vastassa olivat melkein samat kasvot ... no kolmanteen kohtaamiseen tulikin sitten viisi uutta lisää .
Sitten pelin kulkuun . Erä alkoi Liedon hienoksella painostuksella . Puolustus toimi ja hyökkäyspäässä nähtiin onnistumisia . Kaksikko Lehtonen , Hokkanen vastasi suuremmaksi osaksi tämän erän Lietolais pisteistä. Lieto voitti tämän erän 15-6 .
Toiseen erään Forssa tiukensi prässiä ja se alkoi hidastamaan Liedon hyökkäykseen lähtöä. Menetyksiä ja harhasyöttöjä alkoi tulemaan pojille ja pelin hallinta alkoi siirtyä Forssan joukkueelle. Vastustaja sai helppoja koreja aikaiseksi ja heitotkin alkoivat upota tarkasti paikoista. Forssa vei tämän erän 23-17 . Erätauolle siirryttiin silti Liedon johdossa 32-29 .
Kolmas erä oli kuin toisen erän toisto. Forssa prässäsi ylhäältä ja välillä pojilla oli suuria vaikeuksia saada edes omalta päätyrajalta pallo omien haltuun. Erä oli aika rikkonainen ja henkilökohtaisia virheitä alkoi tulla. Joukkuevirheet täyttyivät molemmilla joukkueilla ja erässä nähtiin monta vapaaheittoa joukkuevirheiden täytyttyessä . Liedolta virhevaikeuksiin joutuivat Toivonen sekä Korpela. Forssa vei tämänkin jakson 24-17 ja siirtyi pelissä johtoon 53-49 .
Neljänteen erään lähdettiin siis tasaisissa merkeissä. Forssan johto pyöri 5 pisteen tuntumassa melkein koko alkuerän. Ottelun käännekohta nähtiin kun Forssan ainoa pitkä poika sai viidennen virheen ja sai suihkukomennuksen . Näin Lehtoselle saatiin pelattua palloa helpommin korin alle ja tilaa tuli lisää . Lisäksi muidenkin Forssalaisten virhesarakkeet alkoivat täyttymään . Lieto teki tässä erässä 8 pistettä vapareista . Lieto pääsi loppuakohden tasoihin ja meni kolmen pisteen johtoon viimeisellä minuutilla . Kun peliaikaa oli noin 10 sekunttia jäljellä , joutui vastustaja rikkomaan Lehtosta ja poika pääsi vapariviivalle . Ensimmäinen ohi , mutta joukkueen helpotukseksi toinen upposi puhtaasti sisälle. Forssan viimeinen yritys päättyi viimesekunnin hätäiseen epäonnistuneeseen kolmen pisteen heittoon. Lieto vei viimeisen erän 15-23 ja koko ottelun luvuin 72-68 . Tämä oli jo toinen hieno voitto , jossa nousimme voittoon tappioasemista . Viimeinen erä oli voitosta huolimatta Liedolta aika koheltamista . Pallot karkailivat käsistä ja pahoja harhasyöttöjä tuli sitten aivan liikaa. Forssa sai näistä tilanteista sitten suurimman osan tämän erän pisteistään, mutta onneksi se ei heille riittäneet vaan pisteet matkasivat Lietoon. Lehtosen vahva panos oli taas voiton takeena. Myös Hokkasen heitot putoilivat mallikkaasti . Puolustus toimi kuitenkin kelvollisesti ja avut olivat kohdillaan.
Pisteet:
Lehtonen 26
Hokkanen 15
Harju 8
Korpela 8
Toivonen 7
Mustonen 5
Frang 2
Jokinen 1
Toiseen peliin vastaan asteli alkusarjan toisen lohkon joukkue Tampereen Pyrintö.
Pyrintö joutui antamaan jo heti alussa tasoitusta , kun he pelasivat jo toisen ottelun putkeen . Näin ollen Liedon pojat pääsivät otteluun pidemmällä huililla. Tampereen joukkue koostui muutenkin -99 syntyneistä pojista ja pituusylivoima tuli tässä pelissä esille Liedon hyväksi . Peli alkoi heti poikien komennuksella ja he ottivatkin turvallisen johdon heti ensimmäisessä erässä . Kuusi poikaa pääsi nautiskelemaan pisteistä tässä erässä. Erä meille 21-8.
Toiseen erään alettiin heti pyörittämään vaihtorulettia ja peliaikaa saivat kaikki. Samalla alkoi Liedon peli lepsuuntumaan helpon ensimmäisen erän vuoksi ? Peli kääntyi tasaisemmaksi ja Pyrintö pääsi tekemään suht helppoja pisteitä . Erä meni lopulta tasan 19-19 . Puoliajalle siirryttiin 40-27 johdossa.
Kolmanteen erään kentälle lähetettiin sitten aloitusviisikko ja eroa saatiin taas hetkessä lisää. Pyrintö ei pysynyt enää kyydissä ja erä Liedolle 23-8 .
Neljäs erä pelattiin sitten sekakentällisillä ja kaikki saivat mukavasti peliaikaa . Jakso meni päästä päähän pelailun merkeissä ja Pyrintö vei ansaitusti tämän erän nimiinsä 11-13. Lopputulos 75-48 ei jättänyt epäselvyyttä , että kuka oli kentällä parempi tänään . Ottelu ratkesi Liedon tuoreempiin jalkoihin ja vastustajan kokoeroon . Hokkanen loisti heittopelillään tässä ottelussa. Lehtonen hallitsi korinalustaa ja pääsi jopa vaihtopenkillekkin , joka ei ensimmäisessä tiukassa pelissä toteutunut. Muuten pisteet jakautuivat tasaisesti .
Pisteet:
Hokkanen 23
Lehtonen 17
Harju 12
Toivonen 8
Jokinen 6
Frang 4
Mustonen 2
Korpela 2
Peltola 1
Liedon pelit jatkuvat 12.2 Kaarinan turnauksella , jossa vastaan tulevat jo kerran kohdatut joukkueet RaBa sekä RaPy.
22.1 M.K
14.1.2012 Rauman turnaus
Lieto-Koriksen C-poikkien ylemmän loppusarjan ottelut alkoivat Rauman turnauksella. Vastaan tulivat alkusarjan toisen lohkon joukkueet Raholan Pyrkivä sekä isäntäjoukkue Rauma Basket. Lieto-Koris sai joulutauon aikana uuden vahvistuksen , kun Hokkasen Joonas siirtyi Turun NMKY:stä Lietoon pelaamaan .
Ensimmäiseen peliin vastaan tuli Raholan Pyrkivä Tampereelta . Ottelu alkoi heti Liedon komennuksella . Lieto teki ensimmäisen pisteen pelissä ja siirtyi ottelussa johtoon , jonka jälkeen johti ottelua alusta loppuun asti . Ensimmäinen erä oli kylläkin tasaista pelailua ja koreja tehtiin tasaiseti molempiin päihin. Lieto pelasi tämän jakson varmemmin ja puolustus toimi hyvin. Kun hyökkäyspäässäkin onnistuttiin mukavasti , pääsi lieto johtoasemissa 16-9 toiseen erään. Lehtonen ja Hokkanen vastasivat tämän jakson lietolaisten pisteistä .
Toinen erä kulki melkein samoilla kaavoilla kuin ensimmäinenkin . Lieto hallitsi kenttätapahtumia ja ei antanut vastustajille mahdollisuutta nousta taistelemaan ottelun voitosta . Hyvä puolustus jatkui ja erä Liedolle 16-6. Tässä erässä jopa 5 poikaa pääsi nauttimaan pisteistä . Puoliajalle siirryttiin Liedon turvallisessa johtoasemassa 32-15 .
Kolmanteen erään ei pelitapahtumiin juuri muutosta tullut . Lieto määräsi pelin tahdin ja eroa saatiin lisää . Eron kasvettua päästiin myös peluuttamaan kaikkia poikia . Tämä jakso Liedolle 18-7.
Neljänteen erään annettiin sitten peliaikaa vähämmän pelanneille ja samalla huiliaikaa alussa taistelleille pojille . Tämä näkyi heti hyökkäyspään ja puolustuspään pelissä. Korintekopaikan luominen oli kovan työn takana , mutta pääasia oli , että pojat saivat hyvää pelikokemusta . Erä Raholalle 9-14 .
Ottelu päättyi Liedolle selvänumeroisesti 59-36 . Voiton takeena oli hyvä ja tasapainoinen joukkuepeli molemmissa päissä kenttää. Lehtonen dominoi kenttätapahtumia molemmissa päissä ja teki Liedon pisteistä 26 . Muuten pisteet jakautuivat mukavasti lähes kaikille pelanneille pojille. Hokkasen tulikaste Lieto-Koriksen paidassa sujui myös mallikkaasti .
pisteet:
Lehtonen 26
Hokkanen 12
Harju 12
Toivonen 3
Jokinen 2
Korpela 2
Laiho 2
Toiseen otteluun vastaan asteli kotijoukkue RaBa . Oli ennakkoon tiedossa , että ottelusta tulisi vaikeampi ja tasaisempi . Raballa oli kentällä selvä pituusylivoima, joka näkyi selvästi levypallopelissä .Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä muuten. Lieto onnistui hyvin hyökkäyspäässä , mutta puolustuksessa tuli sitten vaikeudet vastaan . Rauman poikien ohiheitot päätyivät yleensä vastustajan pitkien poikien käsiin , josta he sitten nostivat pallon kori alta pussiin . Tämän jakson vei Rauma pistein 17-14.
Toinen jakso kulki samoilla raiteilla kuin ensimmäinenkin . Ero venähti pahimmillaan 16 pisteeseen , mutta mitä pidemmälle erä kului,niin saatiin eroa vähän kurottua kiinni . Erä Raumalle 10- 15 ja erätauolle siirryttiin RaBan johtoasemassa 33-24.
Erätauolla saatiin sitten pojille jostain revittyä taistelutahtoa ja pelin luonne muuttui täysin. Rauman pitkät pojat saatiin kuriin agressiivisella puolustuksella . Tämä erä oli normaalia runsaskorisempi erä . Pisteitä tehtiin molempiin päihin melkei tasatahtia . Onneksi hyökkäyspäässä saatiin onnistumisia suhteellisen hyvällä prosentilla ja kun puolustus toimi tilanteisiin nähden paremmin niin tämä erä Liedolle niukasti 20-17.
Viimeiseen erään lähdettiin Rauman johdossa 49-44. Tämä erä olikin sitten ehkä Liedon parhaimpia tällä kaudella. Kuppi kääntyi totaaliseti Liedolle. Lehtonen sekä Harju jaksoi painia isoja poikia vastaan tosi mallikkaasti ja pitivät pojat irti pallosta. Myös muidenkin asenne oli kentällä kohdallaan. Puolustuspäässä oli vähän onneakin, kun Raumalaiset nostelivat korin alta monesti ohi , mutta ehkä sekin johtui kovemmasta puolustuksesta . Erä muuten oli vähäkorinen ja lopussa oltiin 5 pisteen johdossa pitkän aikaa . Loppua kohden alkoi myös näkyä tiukan pelin paineet. Molemmissa päissä tuli jokunen helppo menetys sekä hyökkäyspäässä turhan hätäisiä ratkaisuja. Onneksi eivät Raumalaisetkaan onnistuneet korin teossa. Viimeisessä hyökkäyksessä pelattiin sitten pelikello loppuun ja varmistettiin komea voitto lukemin 57-52 . Viimeinen erä Liedolle 13-3 .
Ottelu ratkesi lopulta erätauolla saatuun taistelutahtoon sekä onnistuneeseen pelitaktiikkaan . Lehtonenkin joutui tässä pelissä aivan uuden tilanteen eteen , kun vastassa oli kolme pidempää poikaa . Hyvin Lehtonen jaksoi painia korin alla suurilla peliminuuteilla ja teki samalla 26 pistettä . Myös Harjulle saatiin jostain puolustuspäähän asennetta ja poika onnistui hyvin päätä pitempää poikaa vastaan puolustamaan . Toivonen onnistui tässä ottelussa paremmin korinteossa ja oli tärkeä lenkki hyökkäyspäässä. Jokinen toi palloa ylös mallikkaasti , vaikka pari pahaa pallonmenetystä tulikin viimeisessä erässä. Positiivinen asia oli myös, että 7 poikaa pääsi pisteitä nakuttamaan näinkin kovassa pelissä. Ottelu oli varmaan katsojille viihdyttävän jännä , mutta valmentajien mielestä vähän turhankin . Onneksi yö on nyt nukuttu ja verenpaineet saatu laskettua normaalille tasolle ! Hyvä pojat , mahtava taisteluvoitto !!!!
Pisteet:
Lehtonen 26
Toivonen 11
Hokkanen 6
Korpela 6
Frang 2
Jokinen 2
Harju 2
Ottelut jatkuvat taas su 22.1 tutuksi tulleessa Forssassa . Vastassa FoKoPo sekä Tampereen Pyrintö .
M.K 15.1
-----------------------------------------------------------------------------------------------
4.12.2011 Forssan turnaus
Lieto-koris matkasi alkulohkon viimeiseen turnaukseen Forssaan jossa
vastaan asettuivat FoKoPo Blue ja Korihait P99.
Ensimmäinen jakso FoKoPo:a vastaan oli pojilta yksi kauden parhaista,
hyökkäyspään peli toimi ja saatiin tehtyä 22 pistettä, tosin pisteistä
vastasi kaksi poikaa Mikael 15pts ja Elias 9 pts ja siihen lisäksi kun
puolustus toimi hyvin niin vastustajien oli tyytyminen 6 pisteeseen.
Toinen jakso oli sitten täysin päinvastainen,, FoKoPo siirtyi
paikkapuolustukseen ja jostain syystä tämä tuotti meidän pojille ongelmia,
lisäksi ensimmäisellä jaksolla hyvin toiminut puolustus oli ajoittain
täysin hakoteillä. Jakso FoKoPo:lle 17-12.
Kolmas jakso oli melko tasaista pelaamista, hyökkäyspään onnistumiset oli
vähissä puolin jos toisin. Meidänkin puolustus onneksi toimi taas. Jakso
meille 12-8.
Neljäs jakso oli sitten Lieto-koriksen , puolustus toimi edelleen ja nyt
saatiin jalkoihin taas vauhtia ja hyökkäys päähän myös onnistumisia.
Jakso meille 20-9. Ja koko ottelu luvuin 66-40.
Pisteet:
Mikael: 29pts
Elias: 17pts
Ossi: 9pts
Niko: 4pts
Konsta: 4pts
Samuli: 3pts
Jälkimmäisessä pelissä vastaan tuli Korihait P99. Ensimmäisen jakson alku
oli pojilta tosi halutonta peliä. Kentällä mentiin puolivaloilla ja
lyhyemmät Korihain pelaajat veivät suurimman osan levypalloista. Tilanne
oli 11-6 vatustajille kun oli aikalisän paikka. Poikia piti herätellä ja
saada oikea asenne päälle. Tämä auttoi ja jakso meille lopulta pistein
20-15.
Toinen jakso oli sitten koritehtailua, omaankin päähän tuli turhankin
paljon pisteitä mutta jos itse saadaan tehtyä 34 pistettä yhdellä jaksolla
niin ei hirveän tyytymätön voi olla ja kun vielä useampi poika sai
onnistumisia, yhteensä 6 eri poikaa vastasi tämä jakson pisteistä. Jakso
34-17.
Kolmas ja neljäs jakso oli sitten hieman jo pelkästään pelailua. Ja
saatiinpa ainakin vähemmän peliaikaa normaalisti saaville pojille taas
arvokasta pelikokemusta. Kolmas jakso 23-15 ja neljäs 17-6. Ja koko ottelu
meille numeroin 94-53.
Pisteet:
Mikael: 42pts
Elias: 15 pts
Ossi: 14pts
Konsta: 9pts
Samuli : 6pts
Niko: 6pts
Tommi: 2pts
Hieno lopetus hyvin menneelle alkusarjalle, tuloksena 2.sija ja näin ollen
pelit jatkuvat kevätkaudella ylemmässä jatkosarjassa.
JM 5.12.2011
27.10 Forssan turnaus
Alkusarjan toiseksi viimeinen turnaus pelattiin Forssassa , jossa vastassa olivat sarjaa puhtaalla pelillä johtava RaiPS ( raisio) sekä kärkipäässä majaileva FoKoPo White .
RaiPS peli alkoi heti ennakkosuosikin hallinnassa. Koko viikon harjoiteltu paikkapuolustus ei jostain syystä hidastanut raisiolaisia hyökkäyspäässä ,vaan heitot upposivat hyvällä prosentilla . Raisio löysi helposti Liedon paikkapuolustuksen heikot kohdat ja upottivat vapaista heittopaikoista pallot pussin pohjalle. Ensimmäinen jakso selvästi raisiolle 26-12 .
Toisessa erässä jatkettiin vielä paikassa pelaamista . Pojille paikassa pelaaminen ja siellä liikkuminen oli sen verran vielä uutta, että parannusta ei juurikaan ensimmäiseen erään tullut, niin Raisio pääsi jatkamaan helppojen korien tekemisiä . Liedon hyökkäys sujui ihan kauden mittaan tutuksi tulleella tavalla. Mikaelin perusvarmaa pelaamista , sekä Ossilta hyviä ajoja korille. Toinen erä Raisolle 21-10.
Kolmanteen erään siirryttiin sitten miespuolustukseen . Tämä osottautui paikkassa pelaamista paremmaksi tavaksi hidastaa vastustajan korinteko . Erä oli nyt tasainen ja koreja tehtiin tasatahtiin . Erä Raisiolle 16-15.
Neljänteen erään päästiin heti paremmin mukaan ja pojat pääsivätkin kuromaan Raision johtoa kiinni . Erän loppua kohden, kun ottelu oli jo ratkennut, alettiin säästelemään aloitusviisikon miehiä ja annettiin peliaikaa kaikille . Tämä erä liedolle 16-18 .
Raisolle ansaittu voitto lukemin 79-55.
Ottelu ratkesi alun huonoon paikkapuolustukseen , sekä joukkueena paremmin pelannutta vastustajaa vastaan. Raisio on omaa luokkaansa tässä sarjassa ja tuskimpa häviää ainuttakaan peliä alkusarjassa. Liedon peli sujui kokonaisuudessaan ihan kohtalaisesti. Lehtonen oli tässä pelissä Liedon parhaimmistoa. Muuten Liedon pisteet jakautuvat tasaiseti monelle pojalle.
Liedon pistemiehet pelissä:
Lehtonen 24
Harju 9
Jokinen 6
Mustonen 6
Toivonen 4
Korpela 4
Frang 2
Turnauksen toiseen peliin saatiin vastaan isäntäjoukkue FoKoPo white . Tiedossa oli jo ennakkoon tasaista vääntöä . Ottelu alkoikin käsikirjoituksen mukaan . Koreja tehtiin tasatahtiin koko erän. Miespuolustus toimi kohtalaisesti ja hyökkäyspäässäkin nähtiin leveällä rintamalla onnistumisia . Lieto oli tässä erässä pisteen parempi luvuin 16-15 . Oli mukavaa nähdä, että peräti viisi poikaa pääsivät pisteiden makuun tässä erässä.
Jos ensimmäinen erä oli tasainen niin tämä erä oli sitten selvästi Liedon. Puolustus oli kuin kiinan muuri ja Forssan poikien korinteko tuotti tuskaa. Forssa otti käyttöön korkean miesprässipuolustuksen , mutta onneksi pojat mursivat sen suhteellisen tehokkaasti ja pääsivät siitä juoksemaan ylivoimahyökkäyksiä ,josta saatiin koreja aikaiseksi. Kova miespuolustus tuotti tulosta ja sen vuoksi tämä erä Liedolle 14-2 .
Kolmanteen erään siirryttiin 30-17 johdossa. Pojat jatkoivat hyvällä asenteella peliä . Forssalaiset pääsivät tässä erässä paremmin peliin mukaan . Erässä päästiin juoksemaan useasti nopeita hyökkäyksiä , jotka päättyivät koriin . Myös hyökkäyspäässä nähtiin nyt muutenkin hienoja ratkaisuja . Pallot pelattiin korin alle vapaille pelaajille hienon yhdistelmien päätteeksi . Varsinkin Frangille saatiin korin alle hyviä paikkoja , josta poika nosteli helppoja pisteitä. Erä liedolle 21-13
Neljäs erä meni samoilla kaavoilla kuin kolmaskin . Lieto oli tässäkin erässä joukkueista parempi . Lehtonen napsi levypalloja ja antoi kärjessä juokseneille pojille mahdollisuuden päättää hyökkäys koriin . Ossi jatkoi hyviä ajoja korille . Viimeinen erä Liedolle 22-14 ja koko ottelu pistein 73-44.
Ottelun positiivisia asioita olivat tasaisen ja tiukan pelin kääntäminen joukkueena voitoksi sekä Tommi Frangin vahva panos hyökkäyspäässä. Jokisen Konsta toi palloa ylös varmasti ja mallikkaasti prässistä huolimatta ja teki pari näyttävää koria kuljetuksen päätteeksi .Ottelu oli samalla historiallinen kauden muihin peleihin verrattuna , koska tässä ottelussa ei nähty sitä tutuksi tullutta huonoa erää !
Pisteet:
22 Harju
19 Lehtonen
14 Frang
10 Jokinen
6 Toivonen
2 Korpela
Alkusarjan viimeiset ottelut pelataan 4.12 jälleen Forssassa , jossa vastaan tulevat FoKoPo blue sekä Korihait Uudestakaupungista .
27.11 M.K
16.11.2011 Lieto
Lieto-koriksen vieraaksi saapui SalPa jonka joukkue koostui pääasiassa nuoremmista c-pojista ja mini-ikäisistä pojista, joten Lieto lähti otteluun suurena suosikkina. Mitään suurta koripallon juhlaa ottelu ei ollut, sillä tasoero joukkueiden välillä oli niin suuri. Lieto hallitsi peliä mielin määrin ja SalPa sai tehtyä vain muutaman pisteen per jakso, vaikka Lietolaistenkin peli oli melkoisen puolivaloilla pelaamista. Hyvää ottelussa oli se että saatiin Antille ja Laurille uran ensimmäiset pisteet , kaikille saatiin tosi hyvin peliaikaa ja kaikki kymmenen mukana ollutta poikaa teki, vaikkakin Erkan korin eteen jouduttiin hieman tekemään töitä.
Jaksot, Lieto ensin mainittuna:
1.jakso 21-3
2.jakso 23-4
3.jakso 14-6
4.jakso 21-4
Ja ottelun lopputulos: 79-17
Pisteet:
Mikael 24
Ossi 21
Konsta 11
Niko 5
Samuli 4
Otto 4
Tommi 4
Erkka 2
Lauri 2
Antti 2
17.11.2011 JM
13.11. Perniö
Lieto-koris vietti isänpäivää Perniössä PeU-Basketin vieraana.
Ensimmäisen jakso oli molemmilta joukkueista hermostunutta peliä, mutta sitten pelin hallinta siirtyi hienokseltaan Liedolle, suurin osa levypalloista vietiin ja puolustuskin kun toimi niin eroa saatiin jonkin verran syntymään. Jakso Liedolle 18-11. Hyvää jaksolla oli se että 5 eri poikaa teki pisteitä.
Toinen jakso meni samaa tahtia kuin ensimmäinenkin, tätä jaksoa ehdittiin pelata yli puolet ennekuin Perniö sai ensimmäiset pisteet tehtyä ja koko jaksolla perniöläisten saaliiksi jäi 7pts. Puoliajalla Lieto johti 35-18
Kolmannen jakson alussa Perniö aloitti koko kentän prässin joka sekoittikin lietolaisten peliä . Perniö sai useamman riiston aikaiseksi ja niistä helpon korin ja kun lietolaisten viimeistely alkoi ontua ja vielä kun Perniö paransi levypallopeliään niin oli aikalisän paikka. Aikalisän jälkeen Perniö sai tehtyä vielä yhden korin ja näin ollen eroa oli enää 10pts. Onneksi tämän jälkeen peli alkoi jotenkuten kulkea ja loppu jakso oli Lietolaisten. Jakso Liedolle 11-9.
Neljäs jakso oli sitten hyvin pitkälle samanlaista, ei niin hyvää, peliä kuin kolmaskin jakso. Molemmat joukkueet heittivät paljon ohi ja syöttelivät harhasyöttäjä turhankin paljon. Välillä Perniön prässi petti pahemman kerran ja lietolaiset pääsivät juoksemaan parhaimmillaan 4 vs 0 hyökkäyksiä. Jakso Liedolle 16-13 ja koko ottelu numeroin 62-40.
Päivän yksi vauhdikkaimmista suorituksista nähtiin pukukopissa kun Konsta vaihtoi vaatteet. Hänellä oli kiire hakemaan velipoikaa toisesta turnauksesta.
Pisteet:
Mikael: 28
Ossi: 16
Elias: 6
Konsta:4
Tommi: 4
Niko: 3
Samuli :1
14.11.2011 JM
29.10 Liedon turnaus
TuNMKY Blue - Lieto-Koris
Kotiturnauksen ensimmäiseen peliin vastaan asteli TuNMKy blue , joka oli voittanut tähän mennessä kaikki kolme pelaamaansa otteluaan . Namika tuli otteluun vain 7 pojan voimin . Peli alkoi namikan hallinnassa , mutta mitä pidemmälle ensimmäistä erää oltiin pelattu , pääsivät liedon pojat peliin mukaan. Ensimmäinen erä päättyi namikalle niukasti 11-10 . Mikael Lehtonen piti tässä erässä lietoa mukana tehden joukkueen pisteistä 9 .
Toisessa erässä oltiin heti valmiimpia ja hyökkäyspäässä nähtiin liikkuvampi lieto . Erä oli runsaskorinen ja liedon korintekokin onnistui nyt laajemmalla rintamalla. Lieto siirtyikin pelissä johtoon voitettuaan erän 15-21 . Lehtosen lisäksi tässä erässä onnistuivat pisteiden teossa Harju ja Toivonen.
Kolmas erä olikin sitten taas tiukempaa . Koreja tehtiin tasatahtiin ja kova joukkuepuolustus näytteli suurta osaa. Tässä erässä nähtiin taas valitettavasti liedolle tutuksi tullut heikko hetki .Voitetun puolustuspään levypallon jälkeen tuli pari pahaa harhasyöttöä , jonka vastustaja katkaisi ja rokotti korilla. Muutenkin tuli liian paljon alokasmaisia virheitä . Onneksi puolustus toimi kuitenkin hyvin jatkossa ja namika ei päässyt virheistä pahemmin rokottamaan . Erä silti liedolle 10-14 .
Neljännessä erässä alkoi näkyä namikan poikien kapea pelaajarinki . Lieto pääsi nyt juoksemaan nopeita hyökkäyksiä ja sai niistä helppoja pisteitä . Joukkuepuolustus toimi tässäkin erässä hienosti ja namika jäi vain 8 pisteeseen . Liedolle viimeinen erä 8-18 . Liedon voiton pohjusti kauden mittaan harjoiteltu kova ja toimiva joukkuepuolustus, joka toimi pelissä hienosti . Lietohallin näyttötaulussa komeilivat ottelun jälkeen voittolukemat 44-63.
Lehtonen 24 pist
Harju 18
Toivonen 9
Jokinen 4
Frang 4
Heikkilä 2
Korpela 2
Lieto-Koris - Vilpas 2
Turnauksen toiseen peliin vastaan asettui Vilpas Salosta . Vilpas hävisi namikaa vastaan käydyn keskenäisen ottelunsa 58-66 . Liedon ottelu sai erikoisen alun . Vilpas siirtyi alussa 4-0 johtoon ja kun pelikellossa käytiin jo viidettä minuuttia sai lieto ensimmäisen korin aikaiseksi . Paikkoja oli paljon , mutta viimeistely oli heikkoa ja pallot karkailivat monilta käsistä jo pallonkäsittely hetkellä . Kun ensimmäinen kori saatiin aikaiseksi , niin liedon peli vapautui ja pojat ottivat suvereenisesti erän haltuunsa . Vilpas jäi erässä 4 pisteeseen ja lieto teki 4 minuutissa 12 pistettä. Erä liedolle hienon nousun takia 14-4 .
Toinen erä oli tälläkertaa liedon heikoin jakso tässä pelissä . Viimeistely korin alta tökki ja joukkuepuolustus rakoili ja auttaminen unohtui välillä kokonaan . Onneksi erässä nähtiin liedolta ajoittain hyviä hyökkäyspään onnistumisia ja saatiin tarvittavia pisteitä. Näin ollen pystyttiin turvaamaan johtoasema ja erä lopulta liedolle niukasti 16-14 .
Kolmannessa erässä päästiin juoksemaan paljon nopeita hyökkäyksiä . Lehtonen kahmi puolustuspään levyrit ja antoi pitkiä syöttöjä kärjessä juokseville pojille ja niistä päätettiin hyökkäys koriin hyvällä onnistumisprosentilla . Tämä erä ratkaisi jo käytännössä ottelun voiton liedolle . Erä kokonaisuudessa aika tasavahvaa liedon pelaamista . Erä liedolle 23-11
Neljännessä erässä salolaisten kahden pelin putki alkoi jaloissa näkymään ja lieto jatkoi nopeiden hyökkäyksien pelaamista ja niistä viimeistely johti useasti koriin . Kovaa joukkuepuolustusta jaksettiin pelata erän loppumiinuteille saakka ja eron kasvettua saatiin kaikille pojille peliaikaa . Erä selvästi liedolle 21-7 ja koko ottelu koriluvuin 74-36 .
Lehtonen 36 pist
Harju 20
Toivonen 10
Frang 2
Jokinen 2
Mustonen 2
Heikkilä 2
Turnaus kokonaisuudessaan onnistui liedolta nyt mahtavasti . Kahdeksasta erästä hävittiin vain yksi TuMKY:lle , sekin niukasti yhdellä pisteellä. Parannettavaa toki jäi paljon, mutta tämän turnausvoiton ansioksi voidaan nostaa todella hyvä ja kurinalainen joukkuepuolustus . Myös Lehtosen panos pisteissä (60) pist. ja levypalloissa näytteli ratkeisevaa osaa. Harjun pistesarakkeeseen tuli myös mukavat lukemat (38) pist. Mutta suurin kiitos kuuluu koko joukkueelle .
Joukkueen pelit jatkuvat Perniön turnauksessa isänpäivänä 13.11 , jolloin vastaan asettuvat Perniö sekä Salpa salosta .
29.10 M.K
-------------------------------------------------------------------------------------
9.10. JM
Lieto-Koris - Ura Basket
8.10. lauantaina pelittiin C-poikien kauden avasupeli ja vastaan asettui Ura basket Kaarinasta. Lietolaisten harmiksi muutama poika joutui jäämään kotiin sairastumisien vuoksi.
Ensimmäinen jakso oli tasaista taistelua ja pisteitä tehtiin suht tasatahtia, tosin Lietolaiset olivat melkein koko jakson muutaman pisteen johtoasemassa halliten näin ollen hienoisesti peliä.
Toisen jakson alku oli molemmilta joukkueilta hermostunutta peliä ja pallon menetyksiä tuli luvattoman paljon. Jakso oli tasainen ja puoliajalle mentiin näin ollen Lietolaisten parin pisteen johtoasemassa.
Kolmannella jaksolla sitten Lietolaisten peli sekosi pahemman kerran ja ajatus varsinkin hyökkäyspäässä katosi välillä kokonaan. Tämän seurauksena Ura pääsikin pahimmillaan yli 10 pisteen karkumatkalle. Onneksi Lietolaiset saivat pelinsä taas kulkemaan ja jakson loputtua eroa Uraan oli 6 pistettä.
Neljäs jakso oli sitten erittäin tiukkaa ja kovaa taistelua jossa pisteitä tehtiin tasatahtiin molempiin päihin. Jakson loppupuolella nähtiin pari hieman tunteita kuumentava tilanne, ensimmäinen oli kun Uran ykköspelaaja sai hyökkääjänvirheen omassa päässä, tästähän Uran valmennustiimi kuumeni sen verran että tuomari palkitsi heitä teknisellävirheellä. Ja toinen tunteita nostattanut tilanne oli kun samainen pelaaja sai viidennenvirheen, tällä kertaa lämmöllä kävi myös Kaarinasta saapuneet katsojat. Tässä vaiheessa peli näytti hyvälle Lietolaisten kannalta, mutta hetkeä myöhemmin puntit tasoittuivat kun Liedon parhaimpiin kuulunut Mikael sai myös viidennen virheensä. Uralaisten heiton upposivat todellä hyvällä prosentilla ottelun loppuhetkillä ja näin ollen he veivät voiton. Lopputulos 62-70. Ottelu oli tasoltaan oikein hyvä varsinkin kun kyseessä oli kauden avaus peli.
Pisteet:
Mikael 19
Ossi 16
Niko 11
Samuli 9
Konsta 3
Erkka 2
Joona 2





